maanantai, 16. kesäkuu 2008

Salsaruusut

Meillä on täällä semmoinen ravintola kuin Salsa-Orkidea. Oikein arvattu, pitsaa ja kebabia.. Mutta Minnaelinan kokeellinen kotikyökki kehitti juuri Salsaruusut!

Ensin tehdän semmionen hirviötaikina. Hiivataikina voidaan kohottaa kahdella tavalla ja tänään päätin kokeilla sitä tapaa, jota en olekaan ennen kokeillut: alustetaan nesteeseen hiivat ja hiutaleet ja jauhoja sen verran että tulee paksu velli. Sitten laitetaan se miettimään tekosiaan. Minä laitan sen aina mikroon (en tietenkään laita mikroa päälle!) koska siellä on varmasti vedoton paikka. Kun se on miettinyt tekosiaan se alkaa pian kuplia. Kun se kuplii iloisesti alustetaan loput jauhot ja rasvat ja mitä nyt laitetaankaan. Taikina leivottaisiin heti.

Minulle tuli vain semmoinen hirviötaikina, etten pystynyt sitä kerralla leipomaan, koska keittiöni tilat ovat kantti kertaa kantti. Alkuvaivauksen ja tehokkaan paukuttelun jälkeen aikina kahtia ja toinen puoli takas kulhoon odottamaan. Sillä välin kun taiteilin kaulimella toisen puolen puolikkaasta, elikkäs neljänneksestä, levyä salsaruusuihini, toinen puoli taikinasta villiintyi kulhossa jo toistamiseen ja jatkoi iloista puksuttamistaan muina möntteinä!

Salsaruusuihin sain idean pähkinöistä, joita ostin kerran alennuksella het monta pussia ja jotka eivät sitten oikein sopineet vatsalleni. Kyseessä on Estrellan Nut Temptations acapulco Chili & Red Paprika. Maistuivat tuhottoman mukavilta ja pötsi meni niistä ihan solmuun!

Laitoin sauvasekoittimella noin kolmanneksen pussin sisällöstä tuusannuuskaksi, lisäsin salsakastiketta ja öljyä niin että siitä tuli mössö. Kaulitsemalleni sämpylätaikinalevylle levitin tuon mössön ja käärin sen rullalle. Sitten leikkelin sen vinoiksi paloiksi ja tilttasin keskeltä eli tein kuten korvapuustit. Jos olisin jättänyt levyn paksummaksi olisin voinut vain rullata ja viipaloida.

Sillä välin hirviötaikina yritti jo loikata kulhosta ulos.

Tuli hieman kiire, sillä ylikohonnut taikinahan väsyy ja lopputulos on suoraa jöötiä. Äkkiä loppu taikina työn alle ja patonkia pellille, viimeisestä neljänneksestä ovat nyt pikkusämpylät uunissa. Huhhuh! Minun piti kylläkin siivota ja kuntoilla tänään mutta luovuuden puuska näytti toisen tien.. Kukahan siivoaisi keittiön?

perjantai, 30. toukokuu 2008

Rakkaani, viholliseni, kehoni

Täten julistan, että aion viettää kolmekymmentävuotissyntymäpäivääni (MIKÄ SANA! siis mikäli se on yhdyssana.. en ole aivan varma.. *nolo*) valkoisissa bikineissä! Okei okei, älkää nähkö siitä painajaisia, sillä se ei tarkoita välttämättä konkreettisesti. Tai mistäpä sitä tietää, mutta tavoite on lähinnä kuvainnollinen. "Valkoiset bikinit" - ovat metafora, vertauskuva. "Valkoiset bikinit" edustavat sitä tilaa jossa haluan sinä päivänä olla. Miksi valkoiset bikinit? No ylipäätään bikinit, sillä en ole vetänyt moista pelle - tai nykyään nenäliina- vaatepartta päälleni sen jälkeen kun täytin kymmenen vuotta. Ne eivät ole olleet minulle koskaan mitenkään imartelevat. Valkoiset taas sen takia, että ne yksinkertaisesti näyttävät hyvältä ja kuvastavat .. no jotakin. Äsh! En osaa selittää. Joka tapauksessa "Valkoiset bikinit" ovat tavoitetilan kuvainnollinen ilmentymä. Selkiskö? Haluan vaan näyttää hemmetin hyvältä ja olla hemmetin hyvä edes kerran elämässäni kun vielä voin, onko se nyt niin väärin?

Minulla oli unelma myös vuonna 2003. Olin paksuimmassa kunnossani ikinä. Olin käynyt sairaanhoitajakoulua yhden lukukauden ja kesätauon jälkeen tulossa oli Terveyden Edistämisen jakso. Koska minut on aikanaan saatu pahoinvoivaksi "terveyttä edistämällä" sen aikaisen keinokokoelman käskyt-uhkaukset-valistus - keinoin, laihdutus- ja kunnonkohotusprojektini nolona päämotivaattorina oli näyttää jo etukäteen kaikille, että osaan jo aiheen etukäteen omakohtaisesti kuin vettä lasketellen. Sain rytistettyä puntarilukemia 14 kiloa alaspäin, painoin 92 kiloa ja vaihtelevat rapiat, kesän lopussa 78 ja syksyllä kouluun palasi 80 kiloa ja rapiat. Jaksoin ylläpitää saavutustani jonkin aikaa, mutta pikkuhiljaa keskittymisen herpaannuttua paino lähti hiipimään takaisinpäin. Minun painollani on kuitenkin ollut sellainen armollinen luonteenpiirre, että se tahtoo jumittua jonnekin mukaviin lukemiin joissa se on ollut tyytyväisenä pitempiä aikoja joskus aikaisemmin. Eli en lihonut puntariin kuin lopulta reilu 4 kiloa. Tosin epäilen että osa siitä oli myös lihaksen menetystä, sillä kun muutin omilleni tänne kämppääni, loppuivat myös lenkit koirien kanssa. Olen suurimman osan aikuiselämästäni painanut 80 - 84 kiloa. Kahdesti aikaisemminkin olen niistä lukemista hupsauttanut itseni 73:n kilon korville, mutta tuo lukema on mystinen! Kerta kaikkiaan, se jotenkin lopettaa koko projektin, vaikka en ole sitä edes asettanut tavoitteeksi. Olen ilmeisesti siihen hyvin tyytyväinen, ja elimistöni suostuu siinäkin painossa olemaan jonkun aikaa, koska se on jonkunaikaa sen verran painanut aikaisemminkin.

Opiskeluaikaisen projektini tavoite oli myös tuo maaginen 73, koskapa muistin että omasta mielestäni olen ollut aika säpäkkä siinä kokoluokassa. En päässyt tietenkään lähellekään sitä, kuten edellisestä kappaleesta käy ilmi. Parempi myöhään kuin ei koskaan, sillä nyt olen 73 kiloa. Olen hukannut 10 kiloa elopainostani, eikä tunnu tuntuvan missään! Paitsi että jumittaa jumittaa. Johtuen siitä, että kroppani taas tahtoo tiedustella vetoavasti, että "eikö tässä olisikin kiva, olisihan jooko? Mehän ollaan ennenkin oltu 73, eiks me nytkin voitais vaan olla 73?". Samaa laulua se lauleli myös painoluokassa 77, jossa muistan viettäneeni jonkin aikaa joskus aikaisemminkin. Siihenhän se edellisellä rytistykselläkin loppui, joten kehoni koettaa taivutella minua samaan leikkiin uudelleen: "tämähän meille viimeksikin riitti, eikö ollutkin ihan hyvä? Jäädään nytkin tähän, ei jakseta enää rytistellä alemmaksi.. Pliis, lopetetaan, ollaan tässä ja ollaan tyytyväisiä, eiks oiskin helpompaa ja ihan kivaa kuitenkin?"

Että semmonen kroppa minulla. Minkäs se ohjelmoinnilleen voi? Ihmiskeho yrittää mukautua vallitseviin olosuhteisiin kuitenkin itseään säästäen ja evoluutio ei ole vielä ehtinyt kytkeä pois päältä sitä tolkutonta jemmarimeininkiä. Huomaan ihan selvästi, että jumitus tulee sellaisissa painolukemissa, missä olen ollut aikaisemminkin. Keholla on muisti ja se yrittää pitää viimeiseen asti kiinni hyvistä muistoistaan.

Tällä kertaa sen albumi saa kyllä huutia. Vaikka vaatteet putoavat päältä, joko pää tai näkö eivät ole ehtineet kelkkaan. Olen edelleen läski. Kysymys on vuosirenkaista, näistä kummallisista pehmoisista höllyvistä lisukkeista kehossani. Koska paikallista laihtumista ei ole, myöskään lisukkeet eivät ole kadonneet minnekään, jos edes pienentyneet. Ne ovat juuri sitä kudosta, joka viimeisenä antaa periksi. "Ratsupaikkapehmusteet" jotka ilmestyivät reisiini pari vuotta sitten, aina ja iankaikkisesti häpykumpuani korostava "lapsentekijän airbag" ja sen nivusten yläosiin ilmestyneet lisäsiivekkeet sekä kainalon seudun roikkuva Alli, niihin ei tunnu tehoavan mikään sillä en ole havainnut niissä vähäisintäkään muutosta. Toivoa antavat siis vain nilkkoihin valahtavat pöksyt ja se, että ensimmäisen kerran sitten lapsuuteni pystyin hölkkäämään yli viisi minuuttia yhtäjaksoisesti ja se oli jopa kivaa!

Rasvasolukin on niin pirullinen pikkuotus, että sitä kun ei tapa mikään! Rasvasoluja syntyy lihoessa, mutta laihtuessa ne pirulaiset vain kutistuvat. Niitä voi tappaa vain tappamalla nälkään, mutta sekään ei käy hetkessä, rasvasolu menee lepotilaan vuosiksi. Rasvasolun suunnitteli Taivaan Isä niin nerokkaasti, että se on todella turvannut ihmiskunnan säilymisen yli katovuosien, yli sukupolvien erämaavaellusten. Rasvasolun mallina Taivaan Isä käytti varmaankin aikaisemmin suunnittelemaansa bakteeria. Juuri sitä, joka elää napajäätikön sisällä kymmenien kilometrien syvyydessä. Juuri sitä, joka elää ja voi hyvin merenpohjassa ilman lämpöä, valoa ja ravintoakin, siis ilman kaiken muun elämän perusedellytyksiä. Nyt eloonjäämisturvasta on tullut vihollinen. Länsimainen ihminen tappaa itsensä siihen mitä syö. Minä aion kuitenkin elää vielä pitkään, mutta toivon etten liian pitkään. Jos saisin valita, kaadun saappaat jalassa äkkikuolemaan terveenä ja onnellisena. Loppuelämäni ensimmäistä päivää vietetään siis ensi vuonna, keskellä kesää, valkoisissa bikineissä!

perjantai, 9. toukokuu 2008

Ihmisten laki

Olipa kerran tulipalo. Palomestari ei ehtinyt palopaikalle ennenkuin yksiköt olivat jo sammuttaneet tulipalon. Arvonsa tunteva palomestari tästä loukkaantui perinjuurin ja haukkui miehistönsä: "Väärin sammutettu!"

Vähän samalta alkaa tuntua kun seuraa kristillisen valtionkirkkomme menoa näinä lopun aikojen loppuaikoina. Naispappeus repii pappisrivejä, raamattua ensisijaisena oppaanaan pitävät yhteisöt ja yksilöt eroavat kirkon jäsenyydestä (ks. Nokia Missio ja esim. Jarmo Sormunen Kansanlähetyksestä) ja viimeksi nyt pähkäillään, ovatko Luther säätiön antamat kasteet virallisia ja voiko Suomessa ilman pappisoikeuksia kastaneen henkilön kastamaa lasta hyväksyä kirkon jäseneksi. Voi pyhä jysäys, sanon minä. Kirjanoppineet, fariseukset, voi teitä! Niin olette teorioihinne ja logioihinne uppoutuneet, että unohdatte tarkastaa siitä ensimmäisestä manuaalista: Jumalan sanasta raamatussa! Kaste on kaste ja piste on piste. Raamatussa ei missään kohtaa sanota, kenen antama kaste on oikea. Ja jos tämä kohta on minulta jäänytkin huomaamatta, niin olkaa hyvät ja kertokaa missä kohtaa se määritellään, minulla on myös varaa ottaa sanani takaisin! Raamatun mukaan kristityillä on myös yleinen pappeus. Ihmiset ovat itse aiheuttaneet riitansa. Raamattu ottaa kantaa vain siihen, kenelle kaste kuuluu! Mutta se on ihan eri kiistanaihe sekin.

Kieltämättä raamattu on perin monitulkintainen opus. Tottakai saadaan kirjastotolkulla tulkintaa ja teoriaa kun sitä luetaan, kuin se kuuluisa vihtahousu. Otetaan jae sieltä ja täältä ja niiden mukaan edetään, vaikka kokonaisuuksien hahmottaminen olisi oleellisempaa. Minä uskon, että Jumalalle on yks hailee, onko ihminen mies vai nainen tai opetettu tai itseoppinut, sillä hän on kiinnostuneempi ihan muista asioista: sielun tilasta ja sydämen uskosta, luottamuksesta Pyhän Hengen johdatukseen eli luottamuksesta Häneen itseensä. Yhtälailla Jumala ei perusta siitä, miten hienoja katedraaleja häntä varten on rakennettu kivestä vaan siitä, kuinka pyhinä katedraaleina me itse pidämme itseämme. Valitettavasti en esimerkiksi ymmärrä nimeltä mainitsemattomien kirkkokuntien tapaa tehdä kullasta ja jalokivistä pyhimysten kuvia ja kerätä kirkkoihin valtavia rikkauksia, joita käydään sitten rukoilemassa ja ihastelemassa. Etenkin kun alkuseurakunta yksiselitteisesti ohjattiin jakamaan omaisuutensa hädänalaisten auttamiseen! Mitä kirkko sillä rikkaudella tekee? Joka tämän perinteen aloitti, saisi tulla selittämään minulle oman logiikkansa..

Mitä tapahtuu kun piru lukee raamattua? Tulee ihmisten lakeja. Kyllä, Paavali sanoi että "nainen vaietkoon seurakunnassa" mutta lausunto jatkuu vielä seuraavassa jakeessa! Hän antoi ohjeita seurakuntaelämää varten ja lisäksi on muistettava ajankohdallinen viitekehys! Alkuseurakunnassakin rehotti villinä monenlaista inhimillistä, mistä vastustaja pääsi nokittamaan. Kristillinen seurakunta on kuitenkin Jeesuksessa eikä siinä ole miestä eikä naista, ei köyhää eikä rikasta, vaan kaikki ovat yhtä. Jokainen ratkaisee kohdaltaan, kumpi on korkeampi laki, Herramme Jeesuksen opetus vai ihmisten tulkinta?

tiistai, 1. huhtikuu 2008

Aprillisilli

Elämme outoja aikoja. Jouluna on keli kuin Juhannuksena, onkohan Juhannuksena keli kuin Jouluna? Siltä ainakin meinasi näyttää, kun vasta pääsiäisen jälkeen taivaalta rojahti lähes koko talven lumisatsi kerralla. Mikäli uudet perinteet paikkansa pitävät, en veisi vielä pilkkihaalareita varaston perukoille, koska ei kaikki sen kokonkaan ääreen pääse lämmittelemään. Toisaalta perinteinen juhannustanssi voi nousta kovaan kurssiin koska liikunnalla on tunnetusti lämpöarvoa kohottava vaikutus. Ellei sitten sada kuin saavista kaataen, mikä sekään ei voisi vähempää yllättää. Varatkaa siis helposti löydettäväksi myös pelikortteja ja kynttilänpätkiä Juhannuksen hirmumyrskyn vaikutusten varalle. Tässä ennen Juhannusta kevään korvilla lienee myös ihan kivoja tulvia odotettavissa, kun se kerralla rojahtanut satsi nyt myös kerralla plussalle heittäneen lämpötilan johdosta.. no arvaattekin: sulaa yhdellä kertaa! Huhtikuu humauttaa!

Minä yritän edelleen kuntoilla, siitä pitää huolta kuukausittain tililtäni automaattisesti hupeneva kuukausimaksu. Menin työkykyä hakemaan ja miten kävikään? Tekis mieli mennä valittamaan niinku siinä plussa - mainoksessa se eukko. Kun mä oon nyt käyny siellä kolme kuukautta hikoilemassa eikä mitään näy tai tunnu paitsi että on joka paikka kipeenä! Että kun se kerran on viallinen, niin siitä saa varmaan jotain hyvitystä, esimerkiksi kylpyläviikonloppu voisi elvyttää mukavasti.. Ei oo ikinä mullakaan ollu mitään vaivoja niin nyt niihin onkin jo hyvä aika tutustua. Hyvää päivää arvoisa ilmiö nimeltä Ikääntyminen. Tavoite oli viettää kolmekymppisiä valkoisissa bikineissä (huom! ei välttämättä kirjaimellinen tavoite) mutta ehkä se ei olekaan enää vaivan arvoista? Työkykykin senkun heikkenee sitä mukaa kun uusia paikkoja kipeytyy. On näköjään ihan viisas veto Jyväskyän Kaupungilta, etteivät jakele niitä liikuntaseteleitä!

Kuntaliitos on solmittu, juhlat juhlittu ja nyt on kova krapula kaupungilla! Eihän sitä julkisesti myönnetä, mutta se näkyy täällä käytännön tasolla, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kohdalla säästöleikkuri lähti heti viuhumaan. Sijaisia ei enää kaikilla osastoilla saa ollenkaan ottaakaan, vaikka eipä niitä olisi tulijoitakaan. Pyykinsäästötalkoita viritellään vaikka samaan aikaan vaaditaan, että kaikki pitää olla siistiä ja puhdasta. Siispä tahrat piiloon ja lakanat käännetään? Ylimääräisiä "herkkuja" kuten vaniljakastiketta kiisselin kylkeen tai kermaviiliä ja jukurttia väliaterioiden vaihtoehdoksi ei enää saa tilata eikä tarjota. Nykyään lienee hyvän hoitajan mitta siinä, että kaikki ovat kiltisti syöneet puurolautasensa tyhjäksi (olivatpa he eläessään ikinä sietäneet puuroa tai eivät). Pitkäaikaishoidon vanhuksilta on myös viety kokonaan kahvikerma. Ja nämä ovat yksittäisen kirstun päällä istuvan viranhaltijan päätöksiä. Kuulemma ravitsemusterapeutti on hyväksynyt muutoksen, sillä jos joka aterialla juodaan vain punaista maitoa, päivän ravintoarvo ja ravintorasvojen saanti ei muutu. Asiassa ei kuitenkaan ole kysymys ravintoarvoista, vaan ihan toisenlaisista arvoista! Koettaisivat itse sitten myös selittää asia omaisille!

Isot pojat ovat taas leikkineet ja itku lyhyestäkin ilosta. Aamulla kun heräsimme, Kanervan Ike oli vielä ulkomisteri - eiku ministeri. Eipä ole enää. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että Suomessa on kirjesalaisuus ja minun oikeustajuni rinnastaa tekstiviestit kirjeisiin. Siispä lopputulema on se, että minusta tämä koko hölmöily oli täysin turha. Eihän käsittääkseni kyseessä oleva tanssijatar ole kuitenkaan hakenut lähestymiskieltoa eikä tehnyt ilmoitusta häirinnästä? En ole kuitenkaan asiaa niin tarkkaan seurannut, eli minulle on täysin hämärän peitossa sekin, miten kummassa joko jupakka edes pääsi alkamaan. Ainoa rike asiassa siis olisi se, mikäli Ike käytteli virkapuhelintaan henkilökohtaisten (irto-)suhteiden hoitamiseen. Tyhmä, tyhmä, tyhmä setä. Voin vain spekuloida, mutta luulisi että noin kauan hänen asemassaan olleena henkilönä olisi tajunnut välttää niin alkeellisen "vahingon". Toisaalta voi olla, että Iken ikänäkö on kärsinyt niinsanotusta vauhtisokeudesta, että hän jotenkin luuli olevansa niin hyvässä asemassa, ettei sellainen pikku virkaehtosääntö voi enää häntä koskea?

Toisaalta, tänään on Aprillipäivä. Kokoomuksen tiedotustilaisuudessa puheenjohtaja Katainen joutui pitämään luovia taukoja julkilausuman lukemisessa, liekö hänellä ollut mielenliikutus vai pokan pinnistys? Sen saamme tietää tulevina päivinä.

perjantai, 1. helmikuu 2008

Älä fuskaa!

Taas minä haihattelen.. luulenkin tulevani "keho kiinteä kuin kaalinkerä ja poski persikanpehmeä" - terveysihmeeksi. Mutta kuitenkin on sanottava, että taas sitä yritetään kehittää eteenpäin tätä ikuisuusprojektia! Otin liikuntakeskuksen rajattoman käyttöoikeuden vuodeksi, maksaa kerran kuussa 45 egeä ja toivoo sytämmellisesti että tulee hankkineeksi rahoilleen vastinetta. Itsestähän se eniten riippuu tässä tapauksessa. Tosin hintaan kuuluva kuntosaliohjelma neljästi vuodessa tuotti heti alkuun hämmennystä, sain sellaisen "barbie" - ohjelman. Tiedättehän ne makaroonijalkaiset rimppakintut pinkeissä trikoissaan, jotka veivaavat yhtä ja samaa liikerataa puolikin tuntia lukien samalla menaisia. Sanoin ohjaajalle, että vaikka olen ja tulen aina olemaan lihava, haluaisin silti etten olisi niin löysä. Hän sitten teki minulle kiinteytysohjelman! Hah hah, kiinteää läskiä, sen minä haluan nähdä ja aion tehdä tuota hetkutusohjelmaa kiltisti nämä kolme kuukautta. Josko sitten saisin oikean punttiohjelman jolla alkaa papu näkyä! Aloitin innokkaasti kaksi ja puoli viikkoa jonka jälkeen sain tietysti flunssan. Että se siitä tehostartista ja kunnonspurtista. Nyt kaksi päivää kotona löysäiltyäni ajattelin kuitenkin mennä tänään jumppaan. Kun en tee mitään on olo jokseenkin ookoo, pelkään vain että lentsu ärjähtää jumpasta, koska tällä hetkellä hengitän muutenkin vain yhdellä sieraimella kerrallaan.

Asiaan luonnollisesti kuuluu myös asiaankuuluva ruokavalio, jälleen kerran. Olen minä joskus osannut syödä hyvällä ruokahalulla sitä salaattia toisensa perään joten miksen oppisi sitä uudestaan. En tosin muista, tai en siis hahmota, mihin minun hyvä ja tuloksellinen elämäntapani edellisellä kierroksella kaatui, onnistuinhan sitä kuitenkin ylläpitämään jopa toista vuotta! En tajua, ei ole mitään hajua miksi ja mihin se katosi.

Mitä painonsa vartioimiseen tulee, vaikka sodassa tietenkin kaikki pitäisi olla sallittua ja läskisodassa pitäisi erityisesti olla näin, olen kuitenkin sitä mieltä, että fuskaaminen on fuskaamista ja sillä sipuli. Monet kaupalliset ohjelmat perustuvat juuri fuskaamiseen. "Jos et kerran osaa, niin älä edes yritä" kiteyttää monen tuotevalmistajan ydinajatuksen. Laihdutustuotemarkkinat ovat valtavat ja perustuvat pääosin siihen, että ihmiset jotka eivät saa mussutusyllykkeitään hallittua, eivät yritäkään työstää ongelmaa, vaan pelkästään korvaavat entisen huonon mussutettavan jollakin laadullisesti hieman paremmalla mussutettavalla, eivätkä pohjimmiltaan muuta tapojaan lainkaan! Jos tarkoitus on, että oppii eroon suklaapatukoista, miksi lähteä korvaamaan suklaanhimoaan suklaanmakuisella proteiinipatukalla? Jos tarkoitus on, että oppii syömään makkaraa vain erityistilaisuuksissa kohtuudella, niin miksi, oi miksi, yrittää löytää oikotien onneen ja tarttuu erikoismakkaravalmisteeseen? Ja aivan oma lukunsa on painonhallintaan ja laihdutukseen kehitetyt filunkituotteet, joiden koostumuksessa ei välttämättä ole varsinaisesti mitään vikaa mutta esimerkiksi markkinointi on suorastaan vaarallista mielikuvien kanssa leikkimistä! Osa näistä kuuluu hieman joka ryhmään.

Valio Pro Feel on tuo suurin kirosana minulle. Mihin on menty, kun ei enää tavallinen rasvaton jukurttikaan riitä?! Markkinointi on ainakin aivan syvältä: "painonhallintaa ilman kiukkua ja nälkää". HEI HALOO! Se ei ole mitään painonhallintaa, jos siihen kuuluu kiukkua ja nälkää! Olen maistanut kerran Pro Feel - välipalatuotetta. Se oli pahaa. Osaan itsekin sekoittaa ananasta, rahkaa, lesettä ja raejuustoa, kiitos vain, lisäksi se tulee paljon halvemmaksi. Valion kaksinaamaisuus tulee esille siinäkin, että kun katsot Pro Feel -mainosta ja vaihdat kanavaa, niin kilpailevalla kanavalla samaan aikaan sama firma mainostaa Vanilla -tuoteperhettä "MUISTA HERKUTELLA"!

Mielenkiinnosta lankesin kuitenkin kahteen fuskutuotteeseen. Vataja on tuonut markkinoille Oiva - tuoteperheen, joka on ansainnut sydänmerkinkin. Perehdyin Oiva - lenkkiin. Minusta se oli yllättävän hyvää, ihan makkaran makuista. T oli sitä mieltä, että se maistui "tervelliselle", mikä on tulkittavissa niin, että hän ei pitänyt sitä tavallisen hampparin veroisena elämyksenä. Ainakin siitä laittamani pyttipannu maistui minusta ihan tavalliselle pyttärille. Tämä menköön kokeellisen keittiön piikkiin, sillä elintapamuutoksen idea on opetella syömään jotain muuta kuin pyttipannua, vaikka pyttipannun voi tietysti tehdä terveellisemmin tai vähemmän terveellisesti. Loppujenlopuksi ilman rasvaa teflonpannulla paistetut keitetyn perunan kuutiot, sipuli ja "terveysmakkara" ovat ihan kelpo ateria myös painonsa vartijalle. Mutta se ei olekaan pointti, vaan pointti on siinä, että tavallisesti pyttipannu ei ole terveellistä joten myöskään filunkipyttäri ei tule kysymykseen kun opetellaan ihmisten tavoille. Idean pointti on siinä, että sitten kun erikoistilanteissa halutaan vaikka paistaa makkaraa, niin silloinkin on tarkoitus valita tavoitteen kannalta paras mahdollinen vaihtoehto. Käy tutustumassa positiivisesti yllättäneeseen filunkimakkaraan

 http://www.oivaperhe.fi/lenkki.html

Toinen fuskutuote oli meetwursti, jokaisen ruokavaliostaan jotain välittävän ihmisen suurin punainen vilkkuvalo. Metwursti ei edes kuulu painonsa vartijan sanavarastoon muuten kuin kirosanana, saati ruokavalioon. Silti, tai ehkä juuri siksi, Kotivara on tehnyt Siluetti -nimistä ultrakevyttä vurstia, jossa on rasvaa saman verran kuin kinkkuleikkeleessä. Perinteiset talipilkut puuttuivat oikeastaan kokonaan. Pakkaus oli sitä vahvempaa puristemuovia. Väri oli kauniin tummanpunainen. Tuoksu mieto, metwurstille tyypillisen hapahkonsuolainen. Siihenpä ne yhtäläisyydet loppuivatkin. Rakenne oli sitkeä, kuten metwurstissa yleensäkin, mutta kerrotaan se tavanomainen sitkeys muutaman kerran itsensä kanssa.. Tuoksu siis muistutti metwurstia mutta maku vain etäisesti suolaisenkirpeydellään. Lähinnä siivut maistuivat minusta muovilta, mikä voi johtua myös pakkausmateriaalista. Olen nimittäin huomannut, että esim. Forssan -leikkeleet maistuvat muovilta ja Snelmannitkin maistuivat aikaisemmin muovilta, kun pakkaus on sitä kovempaa vakuumia, johon jää sisään pakatun tuotteen muoto senkin jälkeen kun sisältö on syöty. Pehmeämän muovin vakuumipaketeista ja näistä rasiatuotteista en ole bongannut muovinmakua samassa määrin. Täytyy kokeilla Siluettia vielä uudelleen, sillä Kotivaran kotisivuilta huomasin pakkauksen muuttuneen rasiamalliseksi. Vaan siitäkin huolimatta sanoisin Siluetti metwurstista, että se käy varmaan äärimmäisen metwurstintuskan tyydyttämiseen mutta päivittäisleikkeleenä tartun mieluummin rehelliseen palvikinkkuun. En ehtinyt kokeilla Siluettia kuumana lämpimien voileipien, pitsan tai piirakan täytteessä, mutta epäilen että kuumentaminen saattaisi parantaa makukokemusta. Tarjosin T:lle siivun "kumimakkaraa" ja loput sain ihan rauhassa syödä itse.

http://www.kotivara.fi/sivu/fi/Tuotteet/siluetti/