Terveisiä sieltä jostakin. Arki palaa kesän jälkeen, ennemmin tai myöhemmin. Oli T:nkin pakko jo hyväksyä se, että opiskelujen alkaessa niitä on hyvä jatkaa jos meinaa saada jotain tehdyksi. Hän siirsi reviirinsä taas sinne omalle nurkalleen viikonloppuna. Minulle jäi kasa pyykkiä! ;)

En tiedä johtuuko se siitä, että olen syntynyt loppukesästä ja alkanut hahmottaa maailmaa siis sen ollessa syksyisimmillään, mutta syksy on minulle vedenjakaja. Vuodenkierto kulkee minulle syksystä syksyyn, silloin on aina uudistumisen ja uuden aloittamisen kausi. Nyt olen sisustanut hieman, äitimuorin ystävällisellä avustuksella syntymäpäivän kunniaksi. On kivat verhot, huonekalujen järjestys uusittu ja sohvaa yritän piilottaa fleece-huovalla - tosin heikolla menestyksellä, kun huopa on liian pieni. Tänään olisi kirpparilla ollut iso peite juuri samaa väriä kuin uudet verhot, mutta olin luvannut itselleni, että ostan jotain vain jos saan sen pikkurahalla. Yli kympin hinta ei kuulu pikkurahakukkaroon. Ostin vain kaulimen.

Lisää "pikkurahaa" meni Löytötexiin. Sehän on hovihankkijani, paitsi alennusvaatteissa myös talous- ja sisustustavaroissa. Kynttilöitä tuli osteltua ja nyt jännityksellä nuuhkin uuden tuoksukynttilän aromia odottaen, tuleeko päänsärkyä vai ei? Mukaan tarttui myös henkareita, kun kahdeksan sai alle neljällä eurolla. Huuhteluainetta ostin liinavaatteita varten, muutenhan en sitä käytä mutta olen tykästynyt hyvälle tuoksuviin lakanoihin. Olkoonkin, etten tarvitse huuhteluainetta sillä en ole niin herkkähipiäinen ja pyyhkeet tulevat kuivausrummussa pehmeiksi ilmankin, mutta sallittakoon syksyn pimeydessä yleellisyyttä sen verran.

Yleellisyyshän on suhteellinen käsite. Toiselle yleellisyyttä on monen kymmenen euron hintainen rasvapurnukka. Minulle käy niin, että se menee hukkaan, kun en sitä hennoisi sitten käyttää kun se oli niin kallis, ja säästän sitä niin että se menee jo pilalle! Yleellisyyttä voi olla myös merkkivaatteet, hemmotteluviikonloppu kylpylässä, ravintolapäivällinen.. Minulle yleellisyyttä on se, että ylipäätään voin ostaa ajoittain jonkin uuden vaatteen. Hemmottelen itseäni ostamalla sitä suihkugeeliä joka on vähän kalliimpaa kuin kaupan halvin oma merkki. Ja sitten näinkin arkisella asialla kuin huuhteluaine. Toisille se on arkipäivää, he eivät voisi kuvitella pyykinpesua ilman huuhteluainetta! Näin erilaisia olemme.

On toisenlaistakin yleellisyyttä kuin kulutushyödykkeet. Olen nyt yksin kotonani muutaman päivän, T lupasi tulla bussilla taas viikonlopuksi. Yleellisyyttä on olla myös itsekseen, touhuta omia juttuja oman aikataulun mukaan. Joskus, sanon että vain joskus mutta kuitenkin, jatkuva huomion kohteena oleminen ja toisen vastavuoroisen huomioimisen sanaton vaatimus rasittaa. Enhän voi myöskään suhtautua välinpitämättömästi. Ehdin kuitenkin ihastua viimeksi kuluneen talven aikana siihen, että minulla oli oma rauha, tilaa, yksityisyyttä, joita sain itse säädellä. Niistä on tingittävä jos kuitenkin haluaa elää toisen kanssa. T on suunnitellut, että pikkuhiljaa alkaisimme harkita myös virallista yhteiselämää. Kulunut kesähän ei ollut vielä muuta kuin että T siirsi reviirinsä tänne tarpeen tullen. Mikä käytännössä oli lähes koko ajan. Ei pidä käsittää väärin, en halua kuitenkaan luopua siitä mitä saan häneltä. Poden jopa huonoa omatuntoa siitä, että välillä ahdistun tai ärsyynnyn. Voihan olla, ettei sitä riitä loputtomiin. Täytyy nyt ottaa vastaan kun sitä on tarjolla ja antaa vastavuoroisesti takaisin. Ja miten sanot toiselle, ettei nyt juuri rapsuttelu ja höpsöttely kiinnosta? Voi olla ettei sen jälkeen toista enää kiinnosta! Nautin siis nyt täysin tästä yleellisyydestä, että saan kirjoittaa plokiani rauhassa. Kuunnella radiosta Groove tai Classic FM:ää. Syödä makaroonia ketsupilla. Nukkua poikittain sängyssä. ISTUA NOJATUOLISSANI!

Ja herttileeri, minullahan ei ole vielä edes perhettä! Jos jo nyt koen oman ajan ja rauhan yleellisyydeksi, onko minusta sitten lopulta ollenkaan perheelliseksi? Kun löytää jonkun jonka kanssa tehdä lapsia ja ne lapset alkavat tupsahdella maailmaan, ei enää ole hetkenkään rauhaa. Se ei varmasti paljon lohduta, että sitten on omaa aikaa, kun lapset on kasvatettu ja eläkeikä täynnä. Kai se on niin, että jos paljon haluaa joutuu paljon myös antamaan. Ja jotkut asiat on vain punnittava uudelleen, ovatko ne sittenkään niin tärkeitä että niitä voisi pitää yleellisyytenä.