Tiedättehän sen Karvis - teepaidan jossa hammastahnatuubi on ampunut sisältönsä Karvisen päälle ja Karvinen ajattelee "I hate mondays". Karviselle maanantai on kovan onnen päivä, se "vaanii jossain nurkan takana ja hyökkää kimppuun juuri kun luulee selviävänsä". Tänään minulla oli yksi sellainen maanantai. Asiassa ei ollut vähiten syytä jo sunnuntailla.

Sunnuntaina oli sellainen jännittävä työvuoro, että minä (kokemattomin) olen osastolla vastaavana eikä vanhempaa kollegaa kuin toisen osaston puolella. Ihan hyvä tiimi meillä oli, me kaikki kolme, mutta koska tietyissä asioissa päätösvastuu lankeaa vuorossa olevalle sairaanhoitajalle, niin ajoittain olen kokenut - hmm, sanoisinko - riittämättömyyttä ? Ammatillinen itsetuntonihan on siis painunut pakkasen puolelle siinä vaiheessa kun olen tajunnut, että ihan oikeesti en tiedä mistään hevon helvettiä ja olen tajunnut samalla sen, että on niin paljon enemmän asioita joita en tiedä kuin asioita joita tiedän. Ja se on pahinta kun tietää sen ettei tiedä. Jos ei tiedä ettei tiedä, luulee ettei ole enempää tiedettävää.. olinko tarpeeksi epäselväsanainen?

No, takaisin sunnuntaihin. Onneksi kukaan ei nyt ollut vitaalielintoimintojenrajoittuneisuushädässä, tavallaan. Helpolta vaikuttava katkaisuhoito otettiin edellisiltana osastolle. Tyypillä piti olla vain elämänsä krapula. Tartuin toimeen hyvin koulutettuna "varhaisen puuttumisen mallin" kannattajana ja aloin pohjustaa mini - interventiota (= alkoholin ongelmakäyttäjälle annettava "päihdevalistus"). Sunnuntaina tilanne oli kuitenkin muuttunut mustemmaksi. Oli ollut kaatuilua yöllä ja kotiinlähtöpuheita, vaikka mies ei jaloillaan pysynyt. Sunnuntai-iltana sain puhutettua setän vielä jäämään pari kertaa, mutta lopulta totesin että emme pärjää ja paketti on toimitettava eteenpäin jonnekin, missä paremmin asia voidaan hoitaa. Päivystyksessä hommiinsa leipiintynyt kollega kävi vielä venkoilemaan. Potilas ehti ottaa lisää kierroksia sillä välin, kun yritin saada lähetettä, kesken puhelinrumban alkoi huuto kuulua ja jätinkin lopulta vain pikaisen soittopyynnön kun juipille tuntui olevan tärkeämpää selvittää ihan muita asioita kuin sen, miten nopeasti saa minulle lääkärin langan päähän..

Jos meni kollegan kanssa puhelimessa visailuksi niin potilashuoneessa homma meni painiksi, otinpa siinä itsekin turpiini. Setä oli sen verran puheella tavoitettavissa, että sain lopulta pistää rauhoittavan piikin kankkuun yhteisymmärryksessä ja hän pääsi hymyilemään kameralle (= kuvattavaksi isompaan sairaalaan) suhteellisen rennossa tilassa.

Eihän sitä painiottelun päälle ala nukuttaa, varsinkin jos se on tullut yllättäen ja pyytämättä kuin erään ministerin faksit. Kotiin päästyäni luulin sentään saavani olla jo rauhassa, niin eikö sitten naapurin veli-venäläinen lisännyt soppaan tätä kulttuurien välistä vaihtoa pitämällä bileitä! Siis sunnuntai-iltana Suomessa ei pidetä bileitä (paitsi lomakaudella ja jos uudenvuoden aatto tai vappu aatto sattuu sunnuntaille). Eikä varsinkaan maanantai-aamun pikkutunneilla tulla jatkoille! Niin ei täällä vain toimita, venäläinen naapurini HUOM! Jos venäläisillä on joku oma biletys-sunnuntai-fiksaatio, niin pitäköön ne pippalonsa sitten siellä venäjällä.. Suomalaiset menee yleensä viimeistään maanantaiaamuna töihin!

Oliko sitten desin vai kahden desin rellukat silmien ympärillä tai päässä puoli vihaista ampiaispesää surisemassa, niin ylös oli vääntäydyttävä epämääräisen torkkumisen jälkeen siihen samaan jumalan aikaan, jona olen omia aikojani herännyt viime päivinä kun ei olisi tarvinnut. Nyt kun tarvitsi, niin eipä sitä luomuherätystä tullut, kuten ennustinkin. Ja lopputulos oli Karvisen maanantai. Kuvitelkaa siitä.

Onneksi en ollut ainoa, jota töihin mukanani raahaama Karvisen maanantain - kirous kosketti. Myös lääkärin pitkä lähetesanelu katosi potilastietojärjestelmän bittiavaruuteen ja verinäyteputkea, jonka näin työtoverini ottaneen, ei näkynyt sen jälkeen. Kun yritettiin soittaa sisäisellä puhelulla vastaanotolle, sieltä vastasi automaattinauha, joka yleensä soi silloin kun vastaanottoa ei ole. Myös lääketilauslomakkeita etsittiin joka paikasta ennenkuin todettiin, että ne nyt on vaan kaikki sitten loppuneet..

Että en sitten mennyt töiden jälkeen kuntosalille, hyvä kun jaksan hoiperrella autoon, kauppaan ostoksille ja kotiin. Parasta kun nyt käperryn sohvannurkkaan juomaan kaakaota ja paikkailemaan repeilleitä hermojani. Katsotaan taas parin päivän päästä miten olen saanut itseni kasaan.