Meidän kulttuurimme on yhtä arvokas kuin muutkin!

Koulut ovat pian alkamassa ja niissä joudutaan paljon pohtimaan käytännön järjestelyjä kulttuurien yhteensovittamiseksi. Opettajakunnalla on paljon päänvaivaa tästä asiasta, kuinka suomalaisessa koulussa saadaan perinteet ja käytännön ratkaisut sovitettua siten, ettei kukaan tunne itseään loukatuksi. Minusta tämä on osittain hukkaan heitettyä energiaa. Eikö olisi parempi miettiä, kuinka kulttuurit saisivat toteuttaa itseään sulassa sovussa? Sen sijaan kuitenkin suomalainen ajattelutapa vaatii miettimään, miten välttyisimme tarkimmin "astumasta kenenkään varpaille", mikä minusta edustaa asian käsittelyä negatiivisesta näkökulmasta. Kaikkien on kuitenkin sopeuduttava toinen toisiinsa tässä maailmassa. Olisiko koulun tehtävä nimenomaan opettaa sitä?

Keskustelua on käyty mm. siitä, voidaanko viettää joulujuhlaa, jos osa oppilaista ei omassa kulttuurissaan vietä joulua. Koulun juhlista on myös sanottu, että perinteisiä virsiä ei ainakaan saa laulaa eikä kuvaelmia esittää, sillä se loukkaisi niiden oppilaiden kulttuuritaustaa, jotka eivät ole kristittyjä. Suomi on historiallisesti kristillinen maa jonka perinteet ja kulttuuri tulevat sieltä. On myös paljon koteja, joissa ei olla julkiuskovaisia mutta pidetään silti perinteitä arvossa. Meillä on myös omasta takaa uskontoja ja aatteita, joissa joulua ei vietetä ja joiden kannattajat eivät veisaa virsiä. Suomen kouluissa on vuosikymmenet onnistuttu sovittamaan oman valtaväestön keskuudessa esiintyvien alaryhmien keskinäiset tarpeet. Esimerkiksi koulujuhlat on vietetty kaikki yhdessä mutta varsinaiseen uskonnonharjoittamiseen (eli hartauksiin ja jumalanpalveluksiin kirkossa) ei ole tarvinnut osallistua. Valittavana on ollut uskonnonopetukseen tai elämänkatsomustiedon opetukseen osallistuminen. Korvatulppia ei tungettu korviin niillekään luokkatovereilleni silloin, jos keskusradiosta luettu aamunavaus sattui olemaan luonteeltaan "hengellinen". Kaikki valtaväestölle vieraat kulttuurit joutuvat kuitenkin täällä eläessään tekemisiin valtaväestön perinteen kanssa. Vaikka suomalainen Jehovan todistaja tai maahanmuuttajaperhe ei itse vietäkään joulua, he joutuvat joka tapauksessa sopeutumaan siihen, että suomessa vietetään joulua ja koko Suomi on kiinni joulunpyhät.

Miksi se, että me noudatamme oman kulttuurimme perinteitä, loukkaa toisia kulttuureja? Eikö meitä loukkaa se, että me joudumme tinkimään omasta kulttuuristamme? Minusta se ei ole kulttuurien välistä vaihtoa eikä kulttuurien yhteensovittamista, että varotaan visusti noudattamasta omia perinteitä. Millaisen viestin se antaa lapsille ja nuorille? Kenen tehtävä lopulta on huolehtia nuoren sitoutumisesta omaan kulttuuriinsa? Minusta olisi parempi antaa meidän ja meille vieraan kulttuurin elää vuorovaikutuksessa ja oppia toisiltaan, vastavuoroisessa kunnioituksessa. En usko sitä, että vieraan kulttuurin tapoihin tutustuminen ja jopa perinteisiin juhliin osallistuminen todellisuudessa vaarantaa oman kulttuurin tuntemuksen. Jokaisen oma arkikulttuuri elää todellisuudessa kodin ja perheen piirissä. Jos nuori kääntyy pois omasta perinnöstään, ei minun mielestäni siitä voida koululaitosta syyttää. Ja voitaisiinko ajatella niin, että se on todellisuudessa monikulttuurinen koulu, jossa tutustutaan kaikkiin niihin kulttuureihin joiden edustajia koulussa on ja vietetään jopa tärkeimpiä juhlia yhdessä riippumatta siitä, minkä kulttuurin juhla on kysymyksessä? Vaatisiko tämä oikeasti liikaa vai vain hyvää tahtoa ja paneutumista? Annetaan kaikille mahdollisuus toteuttaa omaa perintöään eikä oteta keneltäkään sitä oikeutta pois! Tällä tavalla lapset oppivat toisiltaan ja toisistaan. Mielestäni koulun tehtävä on tukea eri kulttuureja oman toimintansa rajoissa eikä asettaa niitä arvojärjestykseen.

Aion lähettää tämän tarjolle Keskisuomalaisen mielipidepalstalle. Ehkä kuitenkin hieman lyhennettynä.. ;)Kommentteja asiaan otetaan sitä ennen vastaan! Kiitos!