Suomalaisessa kielenkäytössä ovat voimasanoiksi vakiintuneet sanat, joissa on teräviä, kovia konsonantteja. Ne lähtevät kielen ja huulen yhteistyönä ilmoille kuin ammus, joten ei ihme että ehkä tunnetuin tai ainakin suosituimpia suomen kielen tunneilmaisuja maailmallakin on vanha tuttu "PeRRRkele!" Myös "hitossa" ja "vitussa" on nasevasti tössähtävä kaksois-t. "Jumalauta" lausutaan yleensä alun pehmeitä vokaaleja nostattaen ja venyttäen niin että lopussa lävähtävä viimeinen tavu laittaa asialle pisteen ja huutomerkin. Kuitenkin voimasanoja valitessamme usein mielemme sopukoista valikoituu sanoja myös niiden merkityssisällön mukaan. Kokeillaan kuitenkin assosioida oikein rehevästi "perkelettäkin" namukammin räsähtävä "raparperi". Sehän on punaista ja vihreää ja kovaa ja niin kirpeää, että hampaista kiille irtoaa. Nasautapa seuraavan kerran voimasanana r- ja p - kirjaimia voimallisesti korostaen ja teho on taattu!

No, vitsit sikseen. Nyt on raparperiaika. Kun se touhottava hyvää tarkoittava täti (olipa kuka tahansa) seuraavan kerran tyrkyttää sinulle raparperia, sen sijaan että alkaisit hikoilla hienokseltaan koettaen kuumeisesti miettiä, miten pääset luikertelemaan tilanteesta ilman vihreiden vihtojen nippua kainalossa, koska et kehtaa tunnustaa ettet tiedä mitä niille tekisit, niin kiitä, ota nippu kainaloon äläkä marssi suoraan biojätepöntölle vaan keittiöön ja kaiva esiin tämä blogi. ;) Totuushan on nimittäin se, että monetkaan meistä eivät nykyään aina oikein tiedä, mitä raparperilla voisi tehdä. Ennenvanhaan sitä kasvoi joka pihalla. Se oli erinomainen täyteruoka-aine, sillä se antoi runsaasti satoa koko kasvukauden ajan. Ravintoarvoltaan se nyt on kuitenkin melko heikko, siinä on monia ravintoaineita, mutta suhteessa hyvin vähän kutakin, että sillä olisi ravitsemuksellista merkitystä ehkä jatkuvassakaan käytössä (http://www.fineli.fi/food.php?foodid=338&lang=fi). Paremman puutteessa sekin kuitenkin näytteli herkun roolia niukempina aikoina tässä yhteiskunnassa. Toisaalta ihmetyttää, kun kuitenkin sokeri oli yleellisyystarvike, että emännät raparperia siitä huolimatta laittoivat. Koska ei sitä muuten oikein voi syödä. Missä muodossa sitä nautittiinkaan? Piirakkaa joo, -eiku jotain juomanlitkua voi siitä keittää, eiku just sitä kiisseliä missä hilluu lillumassa niitä suiroja..

Vanhanajan kunnon raparperipaistos on kuitenkin varmaan kaikista yksinkertaisin tapa saada tuhottua kohtuullisesti nämä luunsyöjät. Ja ihan namia siitä tulee (minä nyt söisin pelkkää sitä muruseosta vaikka kuinka), kun ei pihistele lantringeissa. Siis raparperihan sisältää oksaalihappoa, joka sitoo itseensä kalsiumia. Siksi sen kanssa piti aina olla maitoa. Raparperiaterialla nautitun maidon kalsium sitoutuu siihen oksaalihappoon, jolloin se ei ime sitä kalsiumia muualta eli luistasi.

Hyvä perusresepti, jota hooponkin pitäisi osata noudattaa, löytyy täältä, siis laita ihmeessä raparperista RAPEA RAPARPERIPAISTOS : http://www.finfood.fi/finfood/ff2.nsf/c933ceada718bd38c2256f9b0027b3bc/4bf3f84a2c83c327c2256c140042f224?OpenDocument&cat1=Ruokaohjeet&cat2=Jälkiruuat&Start=201

(Huh, mikä linkkihirviö! Siis Finfoodin Keittokirja http://www.finfood.fi/keittokirja ja haku, sitten sanalla "Raparperi" -muista iso R- löytyy muiden muassa tämä Rapea raparperipaistos, ellet mene osioon jälkiruoat ja hae sitä sieltä R - kirjaimen kohdalta. Reseptin löytäminen on hoopo - testausta parhaimmillaan.)

Ja sitten: NÄIN MINÄ SEN TEIN!

Mitähän minulla on kaapissa.. Eloveenaa on, fariinisokeria on, okei, juoksevaa Keiju - margariinia. Selvä, ei tarvitse sulattaa margariinia! Voidellaan pullasudin avulla piirakkavuoka ja muroseosta varten vaan turaus kuppiin - noooin! Turaus oli niin napakka, että talousvaaka ehti ruveta näyttämään 89 grammaa ennenkuin ehdin hellittää puristuksen pullosta. Sitten raparperin varsia, niitä tanakamman lajisia, oli noin neljä kappaletta. Näitä tietysti hieman huuhtelin ja kuorin kevyellä kädellä ennenkuin viipaloin reilun puolen sentin vahvuudeksi. Kuori lähtee vetämällä kiharaisina suiroina kun alkaa sieltä jalkapuolesta kiskoa. Raparperipalat tasaisesti voidellulle vuokalle, reilu neljä teelusikallista tavallista sokeria ripoteltuna päälle ja suoraan maustepussista tupsuttelin kanelia ihan silmämäärällä. Se niin justiinsa ole, varsinkaan tässä reseptissä, kuten muruseoksen rasvan määrästä jo havaitsee. Muruseosta varten sekoitin aiemmin turauttamaani rasvamäärään kaksi desiä kaurahiutaleita ja yhden desin fariinisokeria. Jahas, mitään pähkinärouhettahan täältä ei löydy.. Mutta kookoshiutaleita on! Siis kookoshiutaleita se puoli desiä ja sitten emmeet sekaisin. No, jaah, tulihan sitä rasvaa se 14 g liikaa joten töpsäytetään nyt vielä summanhutikassa vähän lisää kookoshiutaleita ja ropsaus fariinisokeria.. Sitten paistos uuniin 20 minutiksi 200:an asteeseen celsiuksen mitalla. Minä muistin laittaa uuninkin valmiiksi kuumenemaan, muistitkos sinä? Aloitetaan keskitasolta. Jos pinta alkaa tummua liikaa niin siirretään pykälää alemmaksi, eikö niin? Sillävälin sopii sekoittaa vaniljakastike, sillä mistäs minä tähän hätään olisin saanut sopivan määrän vaniljajäätelöä? Kun ei ole pakastinta ja jääkaapin pakastelokero on umpijäässä, ettei sinne edes litran paketista jäävää jämää yksinkertaisesti kykene survomaan. Ekströmin valmispussiherkkutehdas pelastaa tämänkin tukalan tilanteen. Aina kannattaa pitää kaapissa näitä taikapulvereita. Onneksi sattui olemaan kuitenkin maitoa, sitäkään kun ei meikäläisellä vakituisesti kaapista löydy. Eikö sitten kokeellinen kokki luekin paketista, että vaniljakastiketta suositellaan kokeiltavaksi myös maustettuna jollakin viinalla. Pakkaus kehuu punssia ja konjakkia ja viskiä. Minä hulautin tummaa rommia. Sinällään se antoi vaniljakastikkeeseen hieman säröävän aromin, mutta sopii eksoottisena vallan mainiosti tähän tilanteeseen, sillä paistoksessahan meillä on kookosta! Okei, silottelin tietä vielä hippusella vanilliinisokeria, sillä rommihulaukseni oli myös hieman huolimaton. Vaniljakastike jääkaappiin tekeytymään ja kahvinkeitin porisemaan. Sitä en kyllä enää selosta miten kahvia keitetään, sen te saatte ottaa selville ihan itse!