Talvi tuli, lumi tuli, pakkaset tuli. Olkaatten nyt onnellisia jotka niitä halusitte ja niiden puutetta manasitte. Suihkikaa niin perhanasti niillä kiillotetuilla laduillanne, ettepähän ole rullaluisimilla huitomassa sauvoilla viattomia jalankulkijoita kuten kesällä. Hiihtäkää joka päivä säästä ja lämpötilasta riippumatta, kun olette kerran niin kauan joutuneet ilman olemaan! Ja katsokaakin, että urheilunne pitää teidät sitten myös terveinä, kun kerran olette niin väittäneet! 

Minähän sanoin, että sään ailahtelut ottavat heiluriliikkeensä aina takaisin ja koska oli pitkään lämmintä, tulee tänä talvena vielä myös pitkä jakso, jossa palellaan niin perhanasti ja kahlataan hangessa polvia myöten joka päivä. Ennustan oman korvakäytäväni nöyhdästä, että tiedätte, ja sanon, että tulossa on usean viikon kestävä jakso jonka aikana pakkanen ei juurikaan lauhdu kymmenen miinusasteen lämpimämmälle puolelle. Pääsääntöisesti tulee olemaan kylmempää kuin miinus viisitoista ja 32 metriä puhaltava pohjoistuuli lisää pakkasen purevuutta useina päivinä. Kiitos. Siinä teille sitä talvea, perhana! Ennustan myös, että sitten kun lauhtuu, se humahtaa kerralla vesisateen puolelle, että päästään oikein pakkasilla tiukaksi pakkautuneen jään kanssa taiteilemaan. Ja taas on ensiavulla ja ortopedisella osastolla töitä tiedossa, muttei minulle. Minun työni alkaa heidän jälkeensä kun mummoja yritetään saada luonnollisesti mahdollisimman pian pois uusien tulokkaiden tieltä. Minä sitten paimennan niitä, kun ne menevät sekaisin nopeista ympäristön muutoksista, trauman aiheuttamasta kivusta ja sen kivun hoitoon käytettävästä lääkityksestä. Minä sitten paimennan niitä, mutta en ehdi kuntouttaa, sillä potilaita alkaa terveyskeskuksessa maata jo kohta odotushuoneen sohvillakin jos tämä tahti jatkuu! Lisäksi kovat pakkaset ja sään jyrkät muutokset aiheuttavat sisätautipotilaille usein pahenemisvaiheen, joten ennen kuin näitä lonkkansa tai muun luisen ruumiinosansa murtaneita päästään hoitamaan on petipaikat jo täytetty astmaatikoilla ja sydänvaivaisilla. Ja kaikki, sekä itsensä särkeneet että muuten vaivaiset ovat niin vanhoja ja monisairaita, että he kaikki tarvitsevat minulta kaiken mahdollisen avun. Potilaat ovat yhä raskashoitoisempia ja mitä raskashoitoisempi potilas, sitä enemmän hän sitoo hoitajan työaikaa. Potilaille ehditään antaa perustarpeet täyttävä apu: puhtaus, ruoka ja vaatetus. Varhainen kuntouttaminen olisi monessa tapauksessa tarpeen, jotta emme itse toiminnallamme lisäisi vuodepotilaiden ja paljon tukea kotonakin tarvitsevien vanhusten määrä. Sänkyyn hoitaminen ja puolesta tekeminen vain käyvät paljon nopeammin, kun tietyn työajan puitteissa on sama apu annettava jopa parille kymmenelle eri tarvitsijalle.

Noh, nyt kyllä hairahduin jaarittelemaan ihan muusta kuin mistä piti. Nimittäin minun piti urputtaa talviautoilusta. Teiden kunnossapidosta. Huoltoyhtiön huolimattomuudesta. Täällä kun ei pihoja ja parkkipaikkaa aurattu kahteen vuorokauteen kun tämä himoittu lumipeite päätti rysähtää kertalaakista alas atmosfääristä. Sen jälkeen autosta on kuulunut outoja ääniä ja kuulin sellaisenkin teorian, että lumi ja loska voivat pakkautua jotenkin pyörästöön ja pitää siellä omaa konserttiaan. Enpä ole moista ennen kuullut. Mutta käydessäni hädissäni autotohtorin juttusilla kysyäkseni, pitääkö moinen teoria mahdollisesti tässä tapauksessa paikkansa hän totesi, että joku hässäkkä on irti jossakin. Autolla voi kuitenkin ajella varovasti. Toissapäivän liukkailla keskustan liikennevaloruuhkassa se sitten todentui minulle, miten ajetaan varovasti. Luojan kiitos olen hyvä ennakoimaan tilanteita enkä luota nastarenkaisiini kuin kallioon. Harmi vain, että moni muu autoilija kokee ennakoivan ajotapani tupeksimisena, hermostuu ja ryntää ohi tai roikkuu peräpuskurissa kiinni. Kun jarrutusmatkani on kaupunkivauhdissa jopa kymmeniä metrejä koska auto kampeaa koko ajan naapurin kaistalle ja joudun jarruttamaan vaiheittain, luulisi jo pelkän itsesuojeluvaiston sanovan karvanoppaelviksille että tässä ei hättäilemällä saada ku kusipäitä. Okei, autoni on menossa ensiviikolla taas pajalle. Tosin alunperin ihan muun syyn takia, joka sekin pitää nyt kalliilla korjata ihan tämän TALVEN perhanan takia. Kun kaasutin on jo niin kulunut, että se ei yhtään tykkää pakkasesta. Sillä on täydellinen nollarajatoleranssi. Lämpimällä vikaa ei ole ja auto toimii tällä hetkellä niin, että joudun aina ennakoimaan lähtöni laittamalla hevoseni liekaan lämmitystolppaan.

Talvesta ei siis minulle ole kuin riesaa. Iho kuivuu. Silmät kuivuu. Auto kuluu. Rahaa kuluu. Palelee. Toppavaatteet on liian pieniä ja kiristävät. Aina pitää olla kiinnostunut mimmosta keliä ja paljonko pakkasta on ennustettu. Pläääh. Ja tätä pitäisi nyt vielä sitten sietää ainakin kolme kuukautta elikkäs noin yhdeksänkymmentä päivää. *huokaus* Täytyy aloittaa aamukamman nyppiminen.