Tänään on laskiaistiistai. Liukasta laskiaista kaikille! Onneksi sunnuntaina, eli laskiaissunnuntaina, oli lauhaa joten laskiaista päästiin viettämään perinteisin pakanallisin menoin pulkkamäessä! Nyt tiistaina pakkanen taas paukkuu lähempänä kahtakymmentä miinusta celsiusasteissa, joten pulkkamäet saattavat jäädä pitkälti rauhaan. Tällä kelillä mielellään otetaan perinteistä vain kulho kuumaa hernekeittoa ja jälkiruoaksi kaakao ja laskiaispulla. Lasketaan vaikka laskukoneella sisätiloissa..

Laskiainenhan on siis vanha kirkollinen juhla, johon siihenkin (kuten muihinkin kirkollisiin juhliimme, ajatellaanpa vaikka pääsiäisnoitia) muinaisina aikoina yhdistyi kansamme alkuperäisen pakanallisen luonnonuskonnon piirteitä. Laskiaisena pitää syödä hurjan raskasta ruokaa ja sitä pitää olla paljon, sillä turvataan tuleva viljelyskausi. Pulkkamäen pitää luistaa piiiiitkälle ja laskiessa manataan vanhoja loitsuja "pitkistä pellavista". Ennenvanhaan kun talossa viljeltiin pellavia ja niistä tehtiin itse liinavaatteita. Lapset eivät taida voida tätä ymmärtää. Kirkollisena juhlana laskiainen taitaa olla useimmille muksuille vielä oudompi juttu, onhan se monelle protestanttisen kasvatuksen saaneelle aikuisellekin. Pääsiäispaasto, 40 päivää ennen pääsiäistä, aloitetaan laskeutumalla siihen laskiaisena. Paasto sinänsä voi olla joillekin muksuille tuttu asia, etenkin jos äiti sattuu olemaan sitä lajia, joka avoimesti kamppailee itsensä hyväksymisen ja itseinhon häilyvällä taistelukentällä ja on kokeillut kaikkia mahdollisia ihme- ja epäihmediettejä. Silloin hän on todennäköisesti myös paastonnut jossain välissä. (Myönnän kuitenkin, että jotkut ajoittain paastoavat ihmiset ovat varsin tasapainoisia ja normaalipainoisia ja haluavat tehdä sen vain siksi, että siitä tulee heille hyvä olo.)

Kirkollisesta paastosta oli aamutv:ssä puhumassa Ortodoksisen kirkon paras PR -mies, jota koskaan on ollut: Isä Mitro. Tuo valoisa, armollinen ja Herran rauhaa säteilevä hahmo on selittänyt paastoasiaa aikaisemminkin. Kirjoitan tässä jonkinlaista koostetta näistä haastatteluista, jotka olen kuullut tai lukenut. Täytyy siis muistaa, että paasto on alunperin ja vielä tänäkin päivänä katolinen perinne (Ortodoksikirkko on siis juuriltaan Kreikkalais-katolinen, sitä ei pidä sotkea Paavin johtamaan Roomalais-katoliseen). Protestanttisesta kristinuskon harjoittamisesta, Suomessa siis evankelis-luterilaisesta perinteestä, tämä osa kirkkovuotta on hyvin tehokkaasti unohdettu. Olen itsekin vasta aikuisiällä oppinut tuntemaan laskiaisen merkityksen ja paaston paikan kirkkovuodessa. En muista tästä asiasta puhutun sen enempää koulussa kuin rippikoulussakaan. Tämä pääsiäispaasto ei tarkoita kituuttamista kaurapuurolla ja perunalla 40 päivää, vaikka silläkin tavalla sitä saatetaan toteuttaa. Se ei tarkoita jokapäiväisiä katumusharjoituksia ja tuntikausia kestäviä rukouksia ja raamatunlukumaratoonia. Se tarkoittaa hiljentymistä tutkiskelemaan itseään, tunnustamaan itselleen ja Jumalalle omat heikkoudet ja paheet sekä tietoista keskittymistä siihen, kuinka itseään voisi kehittää parempaan suuntaan, sekä Jumalan armoon nojautumista tässä asiassa. Pyritään eroon asioista, joihin tuhlaamme energiaamme turhaan. Paastossa hiljennytään yksinkertaisten asioiden äärelle, keskitytään siis perusasioihin. Ruokavalion keventäminen ja yksinkertaistaminen toimii tässä keinona, ei itsetarkoituksena. Jollekin pääsiäispaasto voi tarkoittaa paaston pituista karkkilakkoa, toinen ei syö lihaa paaston aikana lainkaan. Kolmas voi kilvoitella pelkästään henkisellä puolella eli pyrkii paaston aikana "paastoamaan" pahan puhumisesta ja juoruamisesta sekä pyrkimään eroon kaunasta ja kateudesta. Jokainen toteuttaa paaston omalla tavallaan, mutta tärkeintä siinä on tietoinen pyrkimys ja itsen kanssa työskentely. Unohtamatta sitä, ettei kukaan pelastu omassa voimassaan vaan Jumalan armosta.