Onkos siellä ketään?

Ainakaan kukaan ei ole laittanut kommentteihin terveisiä.. *huokaus* Nyt minä kyllä masennun.. :(

En kyllä tiedä onko täälläkään ketään. Välillä tuntuu ettei ole. Varsinkin jotkut ihmiset saavat minut tuntemaan, ettei täällä todellakaan voi olla ketään, ei ainakaan älyllistä elämää! 

Tunnetteko te sellaisia ihmisiä, jotka melkein millä tahansa sanomallaan saavat toiset tuntemaan alemmuutta ja huonommuutta? Joiden keskustelutyyli on keskeyttää nokkelilla ja usein ylemmyydensävytteisillä huomautuksilla kuuntelematta toisen ajatusta loppuun tai takertua siinä johonkin pikkuasiaan, josta pääsevät saivartelemaan ja osoittamaan omaa paremmuuttaan? Ihmisiä, joiden sanoessa mitä tahansa, saavat sen tuntumaan kuin sivaltaisivat käärmeen kielellä? He osaavat muotoilla sanottavansa niin, että osoittavat toiselle paikkansa - itseään alempana. Vaikka he sanoisivat asiastakin, he korostavat sanomisellaan sitä, kuinka toinen on ollutkin tyhmä  ja ajattelematon. He saavat toiset tuntemaan suunnatonta voimatonta raivoa, koska he osaavat kohdella niin alentuvasti ja samalla siten, ettei siihen pääse käsiksi. Heille ei voi huomauttaa, koska huomautuksetkin ohitetaan yllättyneellä ilmeellä ja huvittuneella naurahduksella. Samalla käännetään huomauttajan omaksi viaksi se, miten hän vuorovaikutuksen on kokenut.

Minulla on yksi sellainen työkaveri. Päivä meni muuten hyvin, mutta unohdin tarkistaa ketä tulee seuraavaan vuoroon ja kenelle joudun raporttia antamaan. Kiva päivä sai kitkerän lopun ja aloin jo kehittää mehukasta päänsärkyä. Tiedän kyllä, ettei pidä ottaa itseensä kaikkea. Enkä otakaan. Mutta tuo kyseinen ihminen osaa täysin asiaan kuuluvilla mutta silti pirullisesti muotoilluilla kommenteillaan ja niiden esittämistavoilla sivaltaa kipeästi. Vaikka hän on oikeassa ja tekisi mieli sanoa, että hän on oikeassa, ei pysty. Ei kertakaikkiaan sisu anna myöten myöntää sitä hänelle. Siitä hän saa vielä lisää vettä myllyynsä. Toisekseen, huomautuksia voi esittää monella tavalla. Toiset voivat esittää huomautuksensa vain havaintoina, pohdintoina tai osoittamatta omaa erinomaisuuttaan. Silloin virheensä tai muun huomautuksen aiheen voi tunnustaa, pyytää sitä anteeksi ja saada anteeksi. Ja kaikki tapahtuu ilman, että kukaan kokee tulleensa loukatuksi, alistetuksi tai nolatuksi. Huomautuksen voi esittää myös niin, että huomautuksen kohde tuntee menettävänsä kasvonsa. Ehkä osa niistä menee jo huomautuksen saadessaan mutta lopullinen kasvojen menetys tapahtuu silloin, jos myöntää toisen olevan oikeassa ja näkee hänen ylimielisen ja voitonriemuisen virneensä, ehkä mahdollisesti hän sivaltaa sanan säilällä vielä viimeisen iskunkin. Ei perhana, silloinhan sitä ei myönnä, vaikka itse olisi ihan väärässäkin!

Ja mihin tämä johtaa? Sota on julistettu! Kyllä minä vielä perhana saan sen ihmisen narautettua jostain! On hyviä ja erinomaisia ihmisiä ja ammattilaisia, mutta on niitä jotka tietävät sen itse, mutta eivät nosta itseään jalustalle ja niitä, jotka koko ajan osoittavat myös tietävänsä miten erinomaisia he ovat. Minäkin, joka yritän olla hyvä työkaveri ja múkava ihminen (vaikka en sitä aina olekaan, mutta edes yritän!), en kaikessa avarakatseisuudessani jaksa sietää sitä, että joku kävelee toisten yli kuin norsulauma. Sanotaan, ettei pidä ottaa itseensä ja ettei pidä välittää. Mutta hitto soikoon, onhan meillä oikeus pitää jotain rajaa siinä, miten sallimme itseämme kohdeltavan? Ja jos tyrannin käyttäytymisestä ei välitetä vaan se ohitetaan, annetaan samalla hiljainen hyväksyntä sille, annetaan tälle ihmiselle lupa käyttäytyä törkeästi toisia kohtaan. Koska jos ei siitä kukaan kerran välitä, niin samahan se on, vaikka vittuilisimme toisillemme niin paljon kuin paskaa suusta ulos tulee.