Olipa kerran tulipalo. Palomestari ei ehtinyt palopaikalle ennenkuin yksiköt olivat jo sammuttaneet tulipalon. Arvonsa tunteva palomestari tästä loukkaantui perinjuurin ja haukkui miehistönsä: "Väärin sammutettu!"

Vähän samalta alkaa tuntua kun seuraa kristillisen valtionkirkkomme menoa näinä lopun aikojen loppuaikoina. Naispappeus repii pappisrivejä, raamattua ensisijaisena oppaanaan pitävät yhteisöt ja yksilöt eroavat kirkon jäsenyydestä (ks. Nokia Missio ja esim. Jarmo Sormunen Kansanlähetyksestä) ja viimeksi nyt pähkäillään, ovatko Luther säätiön antamat kasteet virallisia ja voiko Suomessa ilman pappisoikeuksia kastaneen henkilön kastamaa lasta hyväksyä kirkon jäseneksi. Voi pyhä jysäys, sanon minä. Kirjanoppineet, fariseukset, voi teitä! Niin olette teorioihinne ja logioihinne uppoutuneet, että unohdatte tarkastaa siitä ensimmäisestä manuaalista: Jumalan sanasta raamatussa! Kaste on kaste ja piste on piste. Raamatussa ei missään kohtaa sanota, kenen antama kaste on oikea. Ja jos tämä kohta on minulta jäänytkin huomaamatta, niin olkaa hyvät ja kertokaa missä kohtaa se määritellään, minulla on myös varaa ottaa sanani takaisin! Raamatun mukaan kristityillä on myös yleinen pappeus. Ihmiset ovat itse aiheuttaneet riitansa. Raamattu ottaa kantaa vain siihen, kenelle kaste kuuluu! Mutta se on ihan eri kiistanaihe sekin.

Kieltämättä raamattu on perin monitulkintainen opus. Tottakai saadaan kirjastotolkulla tulkintaa ja teoriaa kun sitä luetaan, kuin se kuuluisa vihtahousu. Otetaan jae sieltä ja täältä ja niiden mukaan edetään, vaikka kokonaisuuksien hahmottaminen olisi oleellisempaa. Minä uskon, että Jumalalle on yks hailee, onko ihminen mies vai nainen tai opetettu tai itseoppinut, sillä hän on kiinnostuneempi ihan muista asioista: sielun tilasta ja sydämen uskosta, luottamuksesta Pyhän Hengen johdatukseen eli luottamuksesta Häneen itseensä. Yhtälailla Jumala ei perusta siitä, miten hienoja katedraaleja häntä varten on rakennettu kivestä vaan siitä, kuinka pyhinä katedraaleina me itse pidämme itseämme. Valitettavasti en esimerkiksi ymmärrä nimeltä mainitsemattomien kirkkokuntien tapaa tehdä kullasta ja jalokivistä pyhimysten kuvia ja kerätä kirkkoihin valtavia rikkauksia, joita käydään sitten rukoilemassa ja ihastelemassa. Etenkin kun alkuseurakunta yksiselitteisesti ohjattiin jakamaan omaisuutensa hädänalaisten auttamiseen! Mitä kirkko sillä rikkaudella tekee? Joka tämän perinteen aloitti, saisi tulla selittämään minulle oman logiikkansa..

Mitä tapahtuu kun piru lukee raamattua? Tulee ihmisten lakeja. Kyllä, Paavali sanoi että "nainen vaietkoon seurakunnassa" mutta lausunto jatkuu vielä seuraavassa jakeessa! Hän antoi ohjeita seurakuntaelämää varten ja lisäksi on muistettava ajankohdallinen viitekehys! Alkuseurakunnassakin rehotti villinä monenlaista inhimillistä, mistä vastustaja pääsi nokittamaan. Kristillinen seurakunta on kuitenkin Jeesuksessa eikä siinä ole miestä eikä naista, ei köyhää eikä rikasta, vaan kaikki ovat yhtä. Jokainen ratkaisee kohdaltaan, kumpi on korkeampi laki, Herramme Jeesuksen opetus vai ihmisten tulkinta?