Enpä ole bloggaillut tänne vähään aikaan. Syy siihen on se, että olen ollut jotenkin kovin alamaissa eikä minusta ole tuntunut siltä, että minulla olisi mitään sanottavaa.. tai no - onhan minulla aina jotain sanottavaa, mutta ei ole tuntunut siltä että haluaa kirjoittaa siitä.

Olen kehitellyt tässä mehevähköä kolmenkympin kriisiä. Syntymäpäivä tuli, oli ja meni kuten joka vuosi. Taas pyörähti mittariin lisää ja tässä sitä vaan kyyhötetään. Mitä kaikkea on tähän ikään tehnyt ja mitä on vielä tekemättä, ehtiikö ihmisiässä sitä kaikkea tai onko mahdollisuuksien ikkunat sulkeutuneet ja vielä tuntemattomat ikkunat raollaan?

Töissä sain "vanhemmalta kollegalta" oikein messevät haukut päin näköä juuri ennen lomaa. No parempi niin kuin että selän takana, mutta kun hän oikein oli vauhtiin päässyt, niin kirsikaksi kakun päälle pudotti ah niin makoisan tiedon siitä että "sinusta on puhuttu sinun selkäsi takana ja muutkin ovat minun kanssani samaa mieltä". Niinpä niin, älä luule ittiäs liiaks. Juuri kun olin ehtinyt kehittää pikkuriikkisen ammatillisen itsetunnon murenen se tullaan pyyhkimään viledalla pöydältä ja heittämään viemäriin. Juuri kun olin ehtinyt alkaa luulemaan, että sittenkin taidan jotenkuten jopa pärjätä työssäni, minulle tullaan sanomaan etten tee töitä tarpeeksi ja että minulla ei ole työmoraalia. Pomo, pehmoinen kuin vastapaistettu voipulla, oli asiasta eri mieltä, mutta ei "voi" tehdä asialle mitään. Kyseinen vanhempi kollega, joka ns. palautteen antoi, on niitä palomestareita, joiden mielestä tulipalo on väärin sammutettu, jos he eivät ole sammutustöitä itse mestaroineet.

Ja vielä tuo marttyyri ilmoitti, miten hänestä "on ikävää olla aina totuudentorvi, mutta jonkun on sanottava asiat suoraan". Hän on siis sitä koulukuntaa, että mitä tahansa kun perustellaan totuudella, voidaan toista loukata vapaasti tarvitsematta ottaa huomioon hänen tunteitaan. Kaikki pitää vaan sanoa suoraan ja kaikkien pitää vaan kestää suora puhe. Varsinkin kun suora puhe on niin suoraa, että se lävistää kohteen kuin makkaratikku atrillin ja sen jälkeen hiillostaa sen vähintään yhtä komeasti kuin esimerkkinä käyttämämme lihajalosteen. Lisäksi tämä totuus on toisaalta hyvin subjektiivinen. Jos se on hänen totuutensa ja hän olettaa että se on kaikkien muidenkin totuus, mikä antaa hänelle oikeuden toimia "totuudentorvena". Että viitsiikin, aikuinen ihminen.. Niin, sehän tässä vissiin onkin villakoiran ydin. Minä olen ikärasismin uhri! Koska minulla on krooninen akne ja olen aina vasta vähänaikaa sitten taloon tullut ja vain sijainen, viisikymppiset viranhaltijat saavat vapaasti käyttää minua kusitolppanaan. Milloin minä olen ollut tarpeeksi kauan työtoverina, että minusta tulee tasaveroinen työtoveri? Minkä ikäinen minun pitäisi olla että minua voi kohdella tasaveroisena aikuisena ja ammattilaisena?

Meni sitten fiilikset pitkäksi aikaa. Alkoi lomakin ja siitä puolet on mennyt tuota asiaa pyörittäessä. Jos palautteessa on perää, minun pitää yrittää parantaa (en vaan oikein keksi että mistä päästä?), siitäkin huolimatta että palaute oli järkyttävän huonosti annettu. Mutta koska esimies ei vahvista väitettä vaan on (ainakin minun edessäni) enemmän sitä mieltä, että palaute on täysin perätöntä, minun lienee mahdotonta saada TOTUUS ESIIN! Muilta työyhteisön jäseniltä on vähän paha kysyä, sillä koko porukka suhtautuu asiaan kuin Pikku-Kalle ruisleipään: "ei ota kantaa". Ystävämme rouva Torvi on kuitenkin pitkäaikainen työtoveri, työyhteisön mielipidejohtaja, vakituisessa virassa ja ollut hoitaja iät ja ajat eli kokenut, sekä aina avulias ja ahkera. Hän tekee töitä 130 % : 100% omista töistään ja vielä 30% muiden töitä. Eihän semmoisen kanssa voi olla eri mieltä ainakaan julkisesti? Rouva Torvella on tässä paljastunut paha pikku addiktio: hänellä on ikävä taipumus pureskella ja sylkeä nurkkaan ainakin yksi nuori sijainen vuodessa. Ilmeisesti kuitenkin edellä mainituista syistä hän saa jatkaa terroriaan.

Mietin tässä, että koska en voi enää tietää, ketkä työyhteisössä ovat "ystäviä" tai "vihollisia" eli kenen kanssa minun on hyvä olla töissä, en taida voida jaksaa jatkaa nykyisessä työpaikassani. Arvelen, että henkinen paine, jatkuva tarkkailu ja tunnustelu antennit hörössä, mikä on ilmapuntarin lukema tänään, käy henkisesti liian raskaaksi minulle. En halua jäädä mobbisangoksi sinne, missä oletettavasti en ole toivottu. Jyväskylä ystävällisesti haluaisi minut reserviin -mieluiten heti. Valitettavasti he nyt vain joutuvat odottamaan vielä ainakin lomani loppuun ja sitten vielä KVTES:n mukaisen irtisanomisajan. En ole vielä tehnyt päätöstä.. Määräaikaisen työsopimuksen irtisanominen työntekijän puolelta kesken sopimuksen kuulemma "näyttää huonolta" jatkossa työtä hakiessa. Kuitenkin selitykseni Jyväskylän rekryssä meni täysillä läpi: haluan helpommin kuljettavan työmatkan! Sekin on osa totuutta, kun naapurikuntaan en voi päästä bussilla alan työaikojen puitteissa, vaikka auto sanoisi sopimuksen irti keskelle pihaa. Pyörällä ajettavaksi matka on ehkä hintsusti liian pitkä. Jyväskylän työpaikkoihin pääsisin sekä-että ja voin vähentää oman auton käyttöä olennaisesti. Ja eikö työelämäkin ole jo muuttunut niin, ettei työstä irtisanoutuminen ja toiselle työnantajalle pestautuminen ole enää kovin kummallinen juttu. Tietyillä ammattialoilla se on jatkuva liike. Miksi sitä, että itse sanoo määräaikaisen sopimuksen irti, katsottaisiin myöhemmässä työnhaussa pahalla, varsinkin kun sille on järkevä selitys. Ei ehkä kaikkein kirkkain selitys, ontuu ehkä vähän Luterilaisen työn etiikan hengessä ja sitoutumisen osoituksessa, mutta tuntematonta ajattelijaa lainaten: "teen työtä rahasta. Jos uskollisuutta haluat - hanki koira!" (vaikka tämä vertaus kyllä ontuu aika pahasti siinä mielessä, että nykyinen työpaikkani maksaa peruspalkkaa vähän enemmän kuin muut.. *nolo* Mutta mikä on yksilön työhyvinvoinnille sopiva hinta?)

Ja HUOMIO HUOMIO MINA DAMER OCH HÄRRAR, kaikki tytöt ja pojat nyt kiireenvilkkaa tutkimaan minun NetLog - profiiliani. Tein siitä ikäänkuin kotisivuni tulevaa kampanjointia varten. Valitettavasti siinä on vain semmoinen vika, että jos ei ole palvelun rekisteröity jäsen, ei voi kommentoida tai laittaa merkintää vieraskirjaan. Tajusin tuon vasta kun olin jo luonut sivustoni.. Penteles! Mutta en minäkään sentään voi pitää mieletöntä määrää blogeja, kaksi saa riittä. Tämä Vuodatus on jo nyt niin täynnä henkilökohtaista asiaa, että tätä en voi missään tapauksessa ottaa poliittisen kampanjani kanavaksi. Pidän tämän edelleen henkilökohtaisena enkä ole antanut osoitetta kuin luotetuille ystäville ja toivon että se pysyy niin. Niinsanottu kotisivuni (kun ei tekninen taito riitä oikean kotisivun hankkimiseen) on osoitteessa http://fi.netlog.com/minnamakinen ja tämmöinen niinku tiättekste julkinen sähköpostilaatikko on avattu osoitteeseen [email protected]. Että näitä tietoja SAA JAELLA jos haluaa mainostaa minua! ;)